Stand up
Lue, millaista komiikka on parhaimmillaan!
Stand up saa nauramaan
Auraviihde kertoo laajsti erilaisista viihteen muodoista. Stand up on viihdettä, jossa koomikot tekevät parhaansa saadakseen yleisönsä mukaan osallistumaan ja nauramaan. Vuorovaikutus yleisön kanssa on tärkeää shown onnistumisen kannalta. Esiintymiseen valmistautuminen ei ole aivan yksinkertaista. Ei voi vain päättää, että nyt olen hauska ja kaikki nauravat. Entä jos he eivät naurakaan, mitäs sitten? Koomikolla täytyy olla vahva itseluottamus kyetäkseen seisomaan yksin lavalla vain oma mielikuvitus tukenaan. Aiheet ja vitsit on osattava kunnolla ja niitä on hyvä testata ennen h-hetkeä. Joku asia saattaa kuulostaa hauskalle, mutta ääneen kerrottuna ei olekaan. Komiikka on kohtalaisen pitkältä ajalta kehittynyt nykymuotoonsa. Komiikka pohjautuu 1800-luvun alun yhdysvaltalaiseen Minstrel-teatteriin.
Nykyaikana tunnettuja koomikoita on paljon. Heihin lukeutuvat muun muassa suomalaisista Sami Hedberg ja Ismo Leikola. Vuonna 2014 Leikola voitti jopa Maailman hauskimman ihmisen tittelin Yhdysvalloissa pidetyssä kilpailussa.
Sami Hedberg on yksi Suomen huippunaurattajista
Hedbergin kuuluisuus alkoi kilpailusta, kuten monilla muillakin. Vuonna 2005 järjestettiin kilpailu, jonka Sami Hedberg voitti. Tästä alkoi nousujohteinen ura, jolle ei loppua näy. Mies vetoaa vitseillään yleisöön ja pystyy viihdyttämään sarkasmin täytteisellä materiaalillaan.
Sittemmin Hedberg on kokeillut siipiään myös näyttelijänä ja onpa hänellä ollut aivan oma sketsisarjansakin. Sarjaan pohjautuva kiertue pyöri myös, josta on tehty dvd taltioinnitkin kaikkien nähtäväksi. Hän haluaa myös antaa takaisin ja onkin mukana hyväntekeväisyydessä, toimien World Visionin lähettiläänä. Hänen omalla stand up-klubillaan järjestetään toisinaan hyväntekeväisyysiltoja ja viittomakielelle tulkattuja iltoja.
Stand up - viihdettä omiin juhliin
Esiintyjiä on aina voinut tilata myös henkilökohtaisiin tapahtumiin viihdyttämään juhlakansaa. Myös koomikoita voi varata samalla tavoin kuka tahansa, kenellä vain varallisuus riittää. Hinnat ovat hyvinkin vaihtelevia esiintyjästä riippuen. Tällä tavalla saa kyllä vaihtelua, vaikka hääjuhliin, kun tilaa ammattilaiskoomikon esiintymään. Vieraat muistavat tilaisuuden ikuisesti.
Koomikot ja artistit tekevät melko paljon pieniä keikkoja, vaikka se vaikuttaisi siltä, että heillä on lähinnä suuria lavoja ja televisioesiintymisiä päivästä toiseen. Suurimman osan ajasta he kuitenkin tekevät juurikin näitä pienempiä keikkoja, joissa tunnelma on aivan toisenlainen. Ainakin paljon intiimimpi ja vaatinee esiintyjältä erilaista otetta kuin suurella lavalla tuhatpäiselle yleisölle esiintyessä.
Auraviihde kertoo stand up komediasta
Koomikoita voi varata esiintymään eri viihdetoimistojen kautta. Auraviihde kertoo myös tästä mahdollisuudesta. Viihdetoimistot pyrkivät saamaan listoilleen hyviä nimiä, joita on mukava myydä keikoille. Myös stand up on saatavilla lähes joka tilaisuuteen tällä tavoin. Esiintyjiä on todella paljon, joista valita ja monilla onkin kuvauksina sivuilla millaista huumoria he esittävät ja ehkä myös videomateriaalia omasta showstaan. Näin ei joudu ostamaan aivan sikaa säkissä, jos tilattu esiintyjä ei muutoin ole ennestään tuttu.
Stand up koomikot ovat tulleet jäädäkseen ja ala kasvaa. Uusia kykyjä löydetään ja nousee esiin jatkuvasti. Varsinkin klubeilla ja pienemmillä keikoilla kiertävät ihmiset pääsevät näkemään näitä hauskuuksia. Keikoille tulee lähteä huumorimielellä ja varustautua siihen, että saattaa jopa joutua osaksi esitystä hauskan piikittelyn kautta. Tämä komiikan laji saa aikaan yllättäviä nauruja niin yleisössä kuin esiintyjässäkin.