Artistit

Artistit

Lue, millaisia artisteja maastamme löytyy

Artistit luovat ihmeellistä musiikkia

Juha Tapio on suuri suomalaisten suosikki ja hänet tunnetaan lukuisista hittikappaleista. ”Jotain niin oikeaa” oli esimerkiksi Suomen radioiden soitetuin kotimainen kappale vuonna 2016. Hän on pitkän linjan musiikin ammattilainen ja julkaisi ensimmäiset levynsä jo 1990-luvun lopussa. Sittemmin hän on noussut yhdeksi Suomen suosituimmaksi artistiksi, jonka musiikki soi lähes joka puolella. Tapio on myös erittäin suosittu artisti keikoilla, sillä hän on myynyt loppuun useita keikkoja suurilla areenoilla. Hänellä on kyky tehdä koskettavia ja ihmisiä puhuttelevia lauluja elämästä ja kaikesta sen ympärillä. 2010-luvun aikana Tapion musiikki on noussut todella suureen suosioon ja tulevaisuus näyttää hänen kannaltaan hyvältä.

Artistit pyrkivät aina keksimään yhä parempia lauluja, jotka viihdyttävät suomalaisia. Suomalaiset artistit tekevät musiikkia juuri suomalaisille, sillä se kirjoitetaan suomalaisten äidinkielellä. Suomeksi kirjoitettu musiikki on juuri tämän takia suosittua kotimaassamme.

Artistit
Artistit

Suomalaiset artistit pärjäävät myös ulkomailla

Vaikka kotimaan kiertueet ja keikat ovat suomalaisten artistien keskiössä esiintymisissä, he kiertävät myös ulkomailla. Monet suomalaiset yhtyeet ovat pärjänneet hyvin ulkomailla, kuten Nightwish ja HIM. Ulkomailla menestyminen on tärkeää suomalaisen musiikin näkyvyyden kannalta.

Monesti kuulee toivottavan, että suomalaiset pärjäisivät vielä paremmin ulkomailla. Esimerkiksi Ruotsista nousee jatkuvasti uusia artisteja maailmalle. Kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla kilpailu on kovaa, joten on ymmärrettävää, että kansainvälisesti pärjääminen on vaikeaa. Varsinkin hevimusiikkia on pärjännyt hyvin ulkomailla ja kaikki varmasti muistaa Lordin, joka ylsi jopa voittoon euroviisuissa.

Keikoilla viihde on parhaimmillaan

Monien mielestä musiikki on parhaimmillaan keikoilla, jolloin musiikin voi kokea elävänä. Usein parhaat muistot musiikista liittyvät esimerkiksi festareihin. Yhdessä koetut kokemukset ovat aina voimakkaampia kuin yksin, joten keikkojen vetovoima on ymmärrettävää. Monet artistit ovat parhaimmillaan juuri livenä, koska monilla on valloittava lavakarisma. Lisäksi keikat on usein suunniteltu siten, että ne sisältävät jotain spesiaalia.

Keikoilla jotkin viihteen muodot nousevat omaan arvoonsa. Yksi hyvä esimerkki tästä on stand up joka on noussut suomalaisten uudeksi suosikiksi viime aikoina. Keikoilla näkee kaikki pienet nyanssit, jotka eivät välttämättä välity television kautta samalla tavalla. Keikkoihin liittyy myös paljon tilannekomiikkaa, joka on parhaimmillaan juuri livenä koettuna. Keikkoja järjestetään joka viikonloppu ja tarjonta on monipuolista.

Artistit
artistit

Suomalaiset artistit tekevät paljon keikkoja

Jos kaipaat laadukasta viihdettä arkeesi, Auraviihde suosittelee suomalaisia artisteja. Vaikka nykyään on helppo viihdyttää itseään kotisohvalta käsin, on keikat kuitenkin aina ainutkertainen elämys. Artistit tarvitsevat keikkatuloja kipeästi ja ne muodostuvat suuren osan heidän tuloistaan. Käymällä aktiivisesti keikoilla tuet nimenomaan suomalaista viihdeteollisuutta. Näin pystytään varmistamaan myös tulevaisuudessa laadukkaan suomalaisten viihteen tarjonta. Nykyään suomalaisten viihteen taso on korkea ja sitä on tarjolla varsin monipuolisesti joka puolella Suomea.

Artistit tekevät paljon keikkaa ja niitä järjestetään aina pienistä kuppiloista suurille estradeille asti. Juha Tapio on tästä hyvä esimerkki, sillä hän kiertää paljon erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomen. Kesällä pidetään useita festareita, joilla pääsee nauttimaan suomalaisesta laatuviihteestä. Siellä on mahdollista nähdä musiikin lisäksi myös stand upia, joten valikoimasta löytyy monenlaista viihdettä.