Auraviihde

Viihteen rautainen asiantuntija
Auraviihde

Auraviihde on musiikkiin sekä musiikki- ja stand up -artisteihin keskittynyt nettisivusto. Sivusto jakaa runsaasti tietoa etenkin Suomen tunnetuimmista artisteista ja stand up -esiintyjistä sekä tarjoaa aiheeseen liittyvän blogin, josta löytyy säännöllisesti erilaisia monipuolisia viihdeaiheisia blogikirjoituksia. Tutustu seuraavaksi Suomen viihdetarjontaan sivustomme kautta!

Sivustomme esittelee Suomen suosituimmat esiintyjät ja viihdemuodot. Sivusto onkin loistava apuväline uusien mielenkiintoisten artistien tai vaikkapa koomikoiden löytämiseen. Itse artistien lisäksi kerromme kattavasti viihdemaailmasta ja sen tuoreista ilmiöistä, kuten esimerkiksi parhaimmista keikoista. Sivustolta voi lukea esimerkiksi mitkä suomalaiset artistit ovat suosittuja ulkomailla ja miksi keikoilla kannattaa käydä.

 

Auraviihde
Auraviihde

Musiikin kuunteleminen on monille äärimmäisen rentouttava tapa viettää vapaa-aikaa. Musiikki voi lohduttaa, piristää, voimaannuttaa, koskettaa tai se voi olla muuten vain erittäin rentouttavaa. Edellytyksenä on kuitenkin löytää itseään kiinnostavat artistit.

Kuinka sivustomme voi auttaa löytämään itselle sopivaa viihdettä:

  • Sivusto esittelee erilaisia artisteja
  • Kerromme kuinka musiikkielämyksestä saa enemmän irti
  • Sivuston blogi tarjoaa ajankohtaisia musiikkiartikkeleita

Musiikki kuuluu melkein jokaisen arkeen

Musiikki kuuluu suurena osana monen elämää ja siksi itseä miellyttävän musiikin löytämiseen kannattaa käyttää hieman aikaa. Monet Suomen artistit ovat vielä joillekin tuntemattomia, mutta sivustomme kautta niihin tutustuminen onnistuu helposti. Joukosta voi löytää jopa uuden suosikkiartistinsa!

Sivustomme antaa itse musiikin ja artistien lisäksi vinkkejä parhaimmista viihde- ja musiikkitapahtumista Suomessa sekä esimerkiksi teknologiaan liittyviä vinkkejä viihteen kuluttamiseen. Vinkkien avulla voi löytää itselleen entistä laadukkaampia ja parempia tapoja nauttia rentouttavasta musiikista ja viihteestä kiireisen arjen keskellä. Juuri stressaavan arjen keskellä viihdehetket ovatkin erityisen tärkeitä.

Auraviihde
Auraviihde

Viihde ei ole pelkästään musiikkia

Auraviihde on keskittynyt musiikin lisäksi muuhunkin viihteeseen, kuten stand upiin. Koomikot ovat nykyään Suomessa suosittuja, eikä se ole ihme, sillä koomikon kuunteleminen on lähes varma keino saada itsensä nauramaan ja rentoutumaan. Stand up -artistit esiintyvät Suomessa usein live-keikoilla, mutta lisäksi heidän kanssaan pääsee viihtymään live-lähetysten ja nauhoitusten parissa.

Koomikoiden tarjoama viihde on parasta livenä ja sivustomme jakaakin parhaimmat esiintyjät -keikkavinkit. Lisäksi esittelemme Suomen tunnetuimpia koomikkoja, jotta sivuston lukijat osaavat valita juuri omaan tyyliinsä sopivan artistin. Koomikkojen tyylit nimittäin eroavat aina toisistaan ja jokaiselle löytyy joukosta juuri oma suosikkiartisti. Tutustu siis sivustomme Stand upista kertovaan sivuun!

Auraviihde tarjoaa viihdemaailmasta kertovan blogin

Auraviihde tarjoaa muiden artikkeleidensa ja vinkkiensä lisäksi blogin, jonne lisätään säännöllisesti monipuolisia viihdemaailmasta kertovia tekstejä. Lue blogista esimerkiksi mitä kaikkea musiikki voi itse asiassa tuoda elämään ja kuinka voit löytää uutta kuunneltavaa musiikkia itsellesi. Viihde on kuitenkin musiikin lisäksi paljon muutakin. Blogi tarjoaakin musiikkiaiheisten tekstien lisäksi muutakin luettavaa.

Auraviihde jakaa säännöllisesti uutta sisältöä, joten blogia ja sivustoa kannattaa selata tasaisin väliajoin. Esimerkiksi uudet esiintyjät, ajankohtaiset viihdetapahtumat ja vinkit viihteen kuluttamiseen voivat olla aiheita, joita julkaistaan säännöllisesti joko blogissa tai muualla sivustolla. Blogi ja sivusto kiinnostavat sinua siis takuulla, mikäli olet kiinnostunut suomalaisesta musiikista ja stand upista.

Uusia tapoja nauttia musiikista ja stand upista

Auraviihde kertoo myös erilaisista tavoista nauttia viihteestä. Etenkin siitä, kuinka nauttia musiikki- ja stand up -viihteestä. Tiesitkö esimerkiksi, että tulevaisuudessa artistit voivat striimata keikkansa ihmisille virtual reality -teknologian avulla. Tällöin katsojat saavat samantapaisen reaaliaikaisen keikkaelämyksen kuin olisivat itse paikan päällä artistin keikalla, mutta artistin keikan katsominen tapahtuu oikeasti omalta kotisohvalta käsin.

Viihteen seuraamiseen on siis tarjolla mitä modernimpia ja laadukkaimpia ratkaisuja ja entistä innovatiivisempia vaihtoehtoja kehitellään koko ajan. Juuri näistä asioista sivustomme kertoo artisti- ja musiikkiesittelyidensä ja muiden viihdeaiheisten artikkeliensa lisäksi.

Auraviihde